27. helmikuuta 2012

TERKKUJA KISKALTA!


Otettiin eilen pitkästä aikaa esille syksyllä tekemäni kioskiteatteri ja olihan lapset innoissaan! Välillä on tosiaan hyvä laittaa leluja ja näitä vähän isompiakin leikkivehkeitä piiloon, niin ilo niihin voi löytyä hyvinkin uudestaan. Lapsen hurjan kasvunkin huomaa, kun miettii, että tätä tehdessä oli jo reilusti syksy (syksyhän oli ihan just!) ja hän vasta ryömi, liikkui hitaasti kurotellen paikasta toiseen ja nyt poika käveli itse kioskin sisälle ja nosteli leikkisästi tavaroita tiskille, ihan niin kuin oikea kiskamyyjä (vaikkei oo koskaan ees käyny tämmösellä tiskikioskilla)!

23. helmikuuta 2012

VIELÄ EHTII


(klikkaa kuvasta lisäohjeet, jos olet hämilläsi, että mikä juttu tää nyt oikein on)

20. helmikuuta 2012

KESKIKOKOISTEN TAVAROIDEN HYLLY





Eilisissä kuvissa vilahti valkoinen hyllykkö, jonka järkkäilyyn samaiset kuvat saivat aikaan innostuksen. Maatuskat riviin ja Pezit alahyllylle odottelemaan pikkuista niitä sieltä kurkottelemaan. En ole muistaakseni koskaan hyllyä sen kummemmin esitellyt, niin nyt oli aika, varsinkin kun on tavarat järjestyksessä.

Hylly on vanha, olen saanut sen yläasteiässä. Muistan, että äitini kanssa ostimme sen lähihuonekalukaupastamme. Elettiin aikoja, jolloin lähiön keskuksessa oli kaksi (!!) huonekalukauppaa. Kannoimme yhdessä hyllyn kotiin ja siitä asti se on ollut jonkun perheemme jäsenen seinällä. Pari vuotta sitten hylly päätyi takaisin minulle. Meinasin ensin maalata sen, kunnes keksin, että tapiseeraamalla saan aikaan myös vallan kivan muutoksen. Papereina en kuitenkaan käyttänyt tapettia, vaan ihan perus skräppäyspapereita, jotka olen kiinnittänyt kaksipuoleisella teipillä. Tosi helppoa ja aika iso muutos vanhaan! Tykkään hyllystä ja se sopii Neitokaisen hailakan sävyiseen värikkääseen huoneeseen.



Arkistojen kätköistä löytyi myös kuva hyllystä maaliskuulta vuodelta 1996. On koriste-esinettä, cd-levyä (bonus-cd, kuka muistaa?!), kuivattua kukkaa, kipsityötä, tyhjää tölkkiä, tuoksusaippuaa ja munalikööriä! Mahtavaa!



19. helmikuuta 2012

PÄIVÄN ASU


Pöllötrikoosta ja raitakankaasta Hymykyoppapoikanen sai sunnuntain kunniaksi uuden asun. Hyvät perusvaatteet ja tällä kertaa vähän jopa kasvunvaraa. Ajatella, en ommellut ainuttakaan aplikaatiota eikä oo mitään salataskujakaan. Yksiväriseen tuskin silti pystyisin.

Leppoisaa laskiaissunnuntaita! 






18. helmikuuta 2012

TAAPEROHUIVI



Kirjoitin ensin otsikoksi, että huivi vauvalle, mutta en mää kyllä enää niin voi tehdä. Vaikka vauvallani on vielä parisen kuukautta aikaa vuotisjuhliinsa, on kai todettava jo, että taapero tuo on. Hän kävelee, kiipeää sujuvasti siskonsa sänkyyn ja osaa tulla jalat ja pylly edellä sieltä pois ihan itse, laulaa Muumien tunnaria mukana maamaamaapaa ja tietty tietää missä lamppu on. Ne on enemmän taaperon taitoja, kuin aivan vauvan. Ihan mahtavaa, mutta hitusen haikeaa.

Tänään kaulaan kääritään uusi huivi ja lähdetään lasten diskoon juhlimaan muutamaa vuotta vanhempaa synttärisankaria! Kivaa!

(sopivasti just ku mittari näyttää -3°c)


17. helmikuuta 2012

OWL YOU NEED IS LOVE



Pöllötrikoosta valmistui myös pitkä yöpaita eräälle pidettäiskötänäänkinyöpaitapäivä-tytölle. Kevätauringon valonsäteisiin kuvattavaksi paita pääsi vasta hyvin nukutun yön jälkeen. Onneksi tyttöä nukutti, vaikka pöllöllä silmät ovatkin selvästi auki.


16. helmikuuta 2012

TOISET IHANAT


 
 


Kun oli viikkokausia kuleskellut samoissa villasukissa, oli aika tehdä niille kaverit. Kuvio oli sen verran kaunis, että samoilla mentiin. Enkä näitäkään sukkia tehdessä unohtanut todeta monta kertaa matkan varrella, että voi vitsit näistä tullee ihanat! Ja niin niistä tuli. Mulla on ollu kyllä elämäni kauneimmat sukat tänä talvena, onneksi on ollu pakkasta!



14. helmikuuta 2012

140212

Hyvää ystävänpäivää / Happy Valentine's Day / Glad alla hjärtans dag...



...Karmiini, Tiinakaisa, Jonna, Vilppumaan Erika, Peppi, Unikuu, Mymlan, Kati, Sokerikorppu, Henna, Usimarjaana, Outi, Taru, Unisukka, Peurankello, Hampaatirvessa, IlonaN, Lilli, Ninnuska, JohannaK, Norppastiina, Tinttara, Kaylovesvintage, Maikku, Rouva L, Pilvitarha, Nova Melina, Sara, Severien, Pauliina, Mianro, Se on soma juttu, Batixa, Saija, Miiruska, Riikka, Liisa, Ceraci, Red Dragon, Nna, Merja, Neulisti, Inka, Paula, Lotte, Ihan tavallinen Outi, Riikka, Mirva, hr, Henni, Piia, Milla, Piipero, Viluinen, Heta, Laura, Anu, Anna, Jonna, hanna, LauraQ, Onneli, Kristiina, Mari, Tuia, Linda, Tytti, Pinja, Soile, Inari, Nipsu, Heidi, Janne, Senja, Kata, JohannaL, Sanna Matilda, Laziness, Iina, Sini, P, Minna, Iina, Päivi, Teija, Weekdaycarnival, Nanainen, Maiju, Sort of Pink, Paula-piipertäjä, Eilen tein, Homsantuu, Pikkukiiski, Johki, Johanna, Hantta, Janika, Kaisuliina, Mervi, Henriikka, Salanimi, Ketunpesän Hanna, Miia, Mae, MevrouwWalvis, Rillirousku, Mummo, Elina, Jentsu, Ammiina, JenniH, Itu, Ti, Alica, Sanna-Maria, Anneli, PiaS, Tutteli, Anama, Maia, Anne, Rouvamursu, Silmukatti, Riksu, Pipsapippuri, Sanni 4v, Dinky, Suopursu, Ruusuliisa, Sirkus, Ninuska, Teekissa, Tiia, Tui, Marika, Taitamaton, AnniM, Kahvikaneli, Pnda, Sanna, Paula, Iiris, Tuulia, Topukka, Marjohei, Pikkuviuhti, Karhuemo, Ludisia, Marie, Cavy, Taitava tyttö, Inu, Pirkko, Annukka, Malene, Inkeroinen, Lilla, HannaKonna, Hurahtanu Heidi, Anniina, Nappinja, ps, Maaduska, Ziina, Maijja, Joola, Elina, Tuikkis, Meiju, Linnea, Kaneli, Salla, Krisse, Retu, Naku, Hannaliini, Jesse, Emmi, Alma, Marita ja jokainen muukin ihana, jonka nimi ei listassa ole!

12. helmikuuta 2012

NOOSU


  




Kun äiti pisti ompelukoneen laulamaan, bodyn sivusaumatkin kiinnittyivät toinen toisiinsa ja kymppikuinen murunen sai uuden vaatteen. Noosun.


10. helmikuuta 2012

SÄÄRISUOJAHOUSUT

On ollut tuon ompelun kanssa viime aikoina vähän hiljaista. Ei ole ollut juurikaan omaa aikaa itsekseni ja konetta en ole voinut pitää esillä ollenkaan, koska vaihdoin pienemmän pöydän keittiöön (osittain juuri siitä syystä, ettei kone olis aina pöydällä..) ja koska eräs pieni herrasmies on erittäin kiinnostunut kaikista johdoista ja teknisistä vempeleistä. Ja on vain ihana istahtaa rennosti sohvalle päiväuniaikaan ja illalla ompelemisen koen liian äänekkääksi. Mieluiten ompelisin rauhassa, keskeytyksettä ja ystäväseurassa ihan vaikka viis tuntia putkeen! Ehkä joku päivä niinkin.





Ommeltavien kasa kasvaa siis melkoista vauhtia. Sieltä puolinaisten töiden seasta löysin nämä jo syksyllä ompelemani housut. Oli tarkoitus, että niissä olisi polvipaikat konttaamista ajatellen, mutta paikat luiskahtivatkin säärien kohdalle ja nythän pikkuisäntä jo kävelee. Säärisuojahousut siis ovat nämä. Tyytyväiseltä vaikutti mies housuissaan.


6. helmikuuta 2012

SISKOLTA VELJELLE





Joulun alla Eurokankaalta saamani mukava yllätys, nuo söpöisät pöllötrikoot, päätyivät aivan ensimmäiseksi Neitokaisen käsittelyyn. Piti nimittäin kuulema saada tehdä pikkuveikalle pipo! 

Otettiin päänympärysmitta ja leikattiin sopiva pala ja niin oli tytär jo neulan ja ompelulangan kanssa ompelemassa takasaumaa kiinni. Käsiala on ihanaa, nelivuotiaan sinnepäin-ommelta. Ompelin päälle vielä varanvuoksi varovaisesti siksakkia ja tein toivomastaan palasta pipoon tupsun. Vuoriksi laitettiin keltaista pörrökangasta. Olin apuna kyllä, mutta eiköhän tää silti oo aivan siskon tekemä pipo pikkuveljelle, jos tytöltä kysytään. Oikein mainio kevätpipo!




3. helmikuuta 2012

PIPOA PIPON PERRÄÄN


Olen ollut huomaavinani, että jämispipo on saanut suosiota ja taitanee koristaa useammankin naisen, lapsen tai miehen päätä ehkä parhaillaankin tässä pakkassäässä. Tai ainakin puikoilla. Se on ihanaa! Varsinkin, jos olen voinut antaa tekemiseenne intoa ja iloa ja ohjekin on ollut luettava. Nytpäs siis haastankin teidät armaat lukijani, jotka olette pipon ohjeellani tehneet (tai tekemässä), lähettämään kuvan pipostanne ja kootaan niistä kuvista oikein Muita ihania -pipojen kuvagalleria! Kuva saa olla piposta päässä tai ihan vaikka aseteltuna jonnekin. Päät on silti ehkä mielenkiintoisempia. ;)

Kokoan galleriaa sitä mukaa, kun (ja jos) kuvia alkaa sadella, mutta viimeistään sitten kun asetettu määräaika kuvien lähettämiseen loppuu. Olkoon eräpäivä 29.2., silloin alkaa olla ilmassa kevättunnelmiakin, eli sitä ennen varmaan aika moni pipo on valmistunut vaikka välissä olis laiskotuttanutkin. Osoite kuvien lähettämiseen: muitaihania gmail.com.

Kuvagallerian kokoaminen voisi olla ihan semmonen muutenvaanhauskajainspiroivajuttu, mutta arvon vielä kaikkien kuvien lähettäneiden kesken Tiinan jämälankakoosteen uutta pipoa varten. Sopisi tähän aika hyvin! ;)

Neulomisiloa ja ihania pakkaspäiviä kaikille neulojille (ja muillekin)!




KUVAUKSISSA




Olipas kuulkaas erilainen päivä tässä viikolla, sillä sain iloisen kunnian päästä Jonnan vieraaksi Blogistania -ohjelman kuvauksiin. Ja vielä mitä kivoimmassa seurassa. Vietettiin hauska päivä askarrellen, vähän herkutellen, käkättäen ja keskustellen viisaita, tietysti! ;) Toukokuussa voipi sitten tiirailla telkkarista Jonnaa ja sen kavereita Tiinakaisaa, Hanna-Riikkaa, Riikkaa ja minuakin. Ja hauskaa oli!




Kuvat 1, 2, 3, 5: Viivi Lehtonen / YLE

PS. Blogistanian facebook-sivut täällä! Ja nuo koristelemieni laatikoiden ihanat ihanat teipit täältä!


2. helmikuuta 2012

VIRKKUUKOUKUSSA




Sama paikka, samat langanjämät (okei, paljastettakoon, että jämille käy joka työssä niin, että niitä pitää hankkia lisää ja aika harvoin kerä loppuu aivan täysin samaan aikaan kuin milloin työ on valmis ;)) ja sama supersulkkunen mallipoikanen. Eri juttu on se, että minä, joka aina sanon, että en virkkaa enkä huovuta, koska en osaa, olen virkannut. Paljon olenkin, 28 ruutua on jo valmiina. Niistä muotoutuu myöhemmin (toivottavasti) ihana viltti. Ja koska en vieläkään oikein pysty myöntämään, että virkkaan aivan itse ja käsialakin on ihan ookoon näköistä, niin pyysin äitini tekemään kanssani tuota isoa määrää neliöitä. On aika hauska jutella äidin kanssa päivittäin puhelimessa isoäidinneliöistä ja laskeskella yhdessä paljonko vielä tarvii ja riittääkö lanka. Toivottavasti äidin täydelliset ruudut passaavat hyvin yhteen omieni kanssa.

Ihanaa pakkaspaukkuista päivää kaikille!