19. maaliskuuta 2015

SURULLINEN ANANAS JA YSTÄVÄT



Aika mainioon ajankohtaan järjestettiin meidän jääkaapin oveen (pian) nelivuotiaan piirustuksista kotinäyttely, sillä Helsingissä on viikonloppuna ihan mahtava tapahtuma, Olohuonenäyttely! Sinne me ei päästä tällä kertaa, sillä on muita suunnitelmia viikonlopulle. Tätä omaa näyttelyä voimmekin ihastella sitten vähän pidemmän aikaa. Koitin etsiä juttua, jonka ihan vasta luin, jossa oli ihan oikeasti puhe jääkaappitaidenäyttelyistä. Se oli niin mahtava idea, että halusin järjestää sellaisen meillekin, silleen vähän enemmän, kuin vaan lasten piirustuksia siihen oveen kiinnittämällä.  Se on arkipäivää. Tätä varten on oikein vartavasten leikattu teipit ja syödään domino-keksit avajaisissa lasten kanssa. Huraa!

Surullinen ananas ja ystävät, olkaat hyvät.


18. maaliskuuta 2015

KOOKOS ON IHAN KIVA




Yksi lempparikohtia keittiössä just nyt, on tuo apupöytä ja sen päälle maalaamani taulu. Meillä on melko pieni keittiö ja laskutilaa on niukalti, tai siis sitä tilaa, minne leipäpussi jää roikkumaan, vaikka sillä ehkä oliski joku parempi paikka. Ja hedelmien paikka oli parempi muualla ku aivan ruokapöydässä, koska siinä ne kiinnittävät liikaa huomiota, kun on aika syödä lämmin ruoka. Tuo kärry on siihen tarkoitukseen oikein oiva.

Maalaaminen on houkuttanut jo pitkään, kun en vuosiin ole oikein ehtinyt kunnolla. No, enpä oikein ehtinyt nytkään, paitsi öisin ja vauvan päiväuniaikaan. Silloin on hyödynnettävä ne tilaisuudet. Olen istunut keittiön lattialla myöhään illalla ja antanut ajatusten juosta ja maalien sekoittua. Mää en oo muutenkaan ollenkaan aina suunnitelmallinen luovien tekemisteni kanssa, joten tätäkin tein niin, että annoin käsien vaan viedä. Oli aivan ihanaa! 

Teos kuuluu sarjaan, jonka ensimmäinen se on, eli suuret on suunnitelmat. Niin pitää ollakin. Työn nimi on poikani toteamus sen nähdessään: Kookos on ihan kiva. 







14. maaliskuuta 2015

PIENET JUHLAT









Tyttäreni täyttää vuosia ensi viikolla. Keksittiin tänään, että juhlitaan vähän ennakkoon, sillä varsinaisena juhlapäivänä emme ole yhdessä. Ostimme kaupasta sankarittaren lempikeksejä, pikkuveljen mielestä hienoja muffinsseja, lempihedelmiä ja pillimehut. Lupasin peliaikaa ja sillä välin järjestin keittiöön pienet juhlat. Kolmisin ja vauvan seuratessa vierestä lauloimme onnittelulaulun, suomeksi ja englanniksi, hassuttelin nimen kohdalla lisäämällä sen perään litanian erilaisia hellittelynimiä. Lapsia nauratti.

Nää oli äiti varmasti parhaat synttärit ikinä, hän sanoi. Itku tulee, kun ajattelenkin. Koska niin olikin! Meidän pieni perheemme koolla, vauva sylissäni seuraamassa että tämmöstäkö tää juhliminen onkin, kaikki lapset pöydän ääressä, mehut kaatuneena pöydällä, salaa napsittuja karkkeja poskissa piilossa, halauksia, vitsailua ja naurua, ei mitään sen kummempaa järjestettyä ohjelmaa. Kuvissa näkyvä on serkkutytölle, satuttiin se vaan paketoimaan just hetkeä ennen.

Täydellinen juhlahetki.

27. helmikuuta 2015

MAAILMA MUOVAUTUU MEILLÄKIN


Lapset intoutuivat maalaamaan omia maalauksiaan noiden ihanien Vimman maailma muovautuu -vaatteiden innoittamina. Eikä ihme, nuo ovat kyllä sen verran ihanaa väri-iloittelua! Minut ne innostivat kokoamaan keittiön pöydälle asetelmia ja syömään berliininmunkkeja ja juomaan mangosmoothieta. Ompeluintokin käväisi, mutta sitten vauva jo heräsi uniltaan.



Kiseleffin talossa vielä sunnuntaihin 1.3. saakka Vimman Pop Up -kauppa ja sieltä löytyy näitäkin vaatteita. Isosiskon mekko, joka on mukavan simppeli ja ihanan mekkopituinen. Isoveljen paita, jossa on napit edessä ja joka on takaa vähän pidempi, sekä vauvan kokohaalari. Oi, että tykkäänkin tuosta kuosista! Paljon muitakin kivoja kevään uutuuksia siellä oli, kannattaa käydä kurkkaamassa! Löysin myös palakankaista tuon pilveksi muotoutuneen superhessunpähkinäkankaan, josta ajattelin hurauttaa itselleni kuulkaas ihan semmosen näpsäkän minihameen.


 * Isompien lasten vaatteet saatu, Vimman kanssa toteutettu yhteistyö.


22. helmikuuta 2015

TOUKKA SEIKKAILEE



Tyttäreni kävi kummitätinsä kanssa museossa eräänä sunnuntaina muutama viikko sitten. Matkalla kotiin hän oli löytänyt taskuunsa unohtuneen toukka-petshopin ja keksinyt, että ottaa kuvia, joissa toukka seikkailee eri paikoissa. Ja niin hän oli koko matkan Espoon Emmasta kotiin kuvannut puhelimellaan. Olin aivan äimänä, kun kuulin kuvista, sillä olin itse suunnitellut tekeväni samantapaisen jutun lapsille yllätyksenä, kuvaten heidän rakkaita pehmojaan hassuissa paikoissa. Enkä ollut lapsille ajatuksestani vielä kertonut. 

Ehdotin tytölle, haluaisiko hän, että kuvista tehtäisiin kirja. Ja vastauksen saattaa arvata, no tietysti tykkäis! Ladattiin valokuvafirman aplikaatio litskalle (litskatietska =  littana tietokone = ipad)  ja hän itse sai sijoittaa kuvat sivuille ja kirjoittaa tekstin. Voi tuota onnenpäivää, kun ensimmäinen aivan oma kirja tupsahti postiluukusta! 

Oon selvästikin paljon parempi tuottamaan toisille pienten haaveiden täyttymyksiä, kuin itse toteuttamaan omiani. Pikkuhiljaa kohti niitäkin. 

Tämä kirja on ihan ihana ja mahtava muisto ekaluokkalaisen elämästä. Toukka seikkailee, 2015.




21. helmikuuta 2015

PISARAPÖKSYPUPUHKO




Olen nyt monena iltana tehnyt noita pupuja, koittanut vähän parantaa kaavaa. Pikkuisin muutoksin se on kohta jo tosi hyvä. Lapset ovat olleet pupuhkoista innoissaan. Kuvasimme pupujen seikkailuista jo yhden kaksikymmenkuvaisen kuvasarjan kävelyretkellä, semmoisen, josta voisi tehdä vaikka kirjan. Yhden toisen kirjan esittelenkin teille tässä, kunhan saan kirjailijan haastatteluun. 

Eikös oo muuten aika ihana poikien lisäksi tuo heidän allaan oleva makuupussi? Se on äitiyspakkauksen pussi vuodelta 1995. Näyttää kivan freesiltä taas näin kahdenkymmenen vuoden jälkeen. 

Rauhaisat ja auringonkeltaiset lauantaiterveiset kaikille!


18. helmikuuta 2015

KELTAINEN HÄN


Leikkasin tyhjästä puuropaketista kaavat ja piirsin. Leikkasin kankaatkin ja kokeilin. Lopputuloksena jämy, pitkäkakaulainen pupuhko, jolla ei ole häntää. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksti tulee. Ei ees puputehtaassa.

Heti tuli lisätilauksia. Velipoijille kans.






14. helmikuuta 2015

SINÄ OLET YSTÄVÄ


Mietin joulusta asti, että tänä vuonna lähetän sitten ison kasan ystävänpäiväkortteja, mutta yhtäkkiä olikin tämä päivä, kun se on jo myöhäistä ja kortit olivat lähettämättä (ja osa tekemättäkin). Mulla on aina ollut paljon ystäviä, on niitä ala-asteelta asti olleita ja matkan varrelta mukaan hypänneitä (tai minä heidän kyytiinsä) ja monista eri yhteyksistä. Taidan olla semmosta eläväistä ihmissorttia, joka ystävystyy helposti. Olen ainakin onnekas, oikea onnennainen, sillä niin ihanien ihmisten ympäröimä olen! Haluan omistaa nämä ystävänpäivävalokuvat kaikille armaille, rakkaille ystävilleni! Tähän haluttaisi kirjoittaa kivoja juttuja, joita olen ystävieni kanssa tehnyt ja kokenut, vetäistä oikein kunnon muistelot, mutta en sitä tee, sillä haluaisin kuulla niitä teiltä. Jonkun hauskan tai ihanan muistelon. Ystävänpäivän kunniaksi pidetään kuulkaas myös pieni arvonta. Palkintona lupaan kahdelle onnekkaalle setin näitä ystävänpäiväkuvakortteja. Aikaa osallistua on ensi viikon sunnuntaihin, 22.2. saakka. Kortit voi sitten lähettää omille armailleen ihan milloin tahansa, koska oikeastihan ystävänpäivä on jokaikinen päivä. <3



Rakkaita terveisiä ainakin sille kenen kanssa karkit on dyndejä, sille jonka kanssa soitetaan puhelut aina lempikeikalta toisillemme, vaikka tietäisi, että toinen jo nukkuu ja sille joka opetti mut avantouimaan!  ❤ 

Ihanaa ystävänpäivää!



6. helmikuuta 2015

MINIRYIJY



En aloittanut neuletakkia kovin pitkälle, kun jo seuraava työ tuli eteen. Illalla mieli oli vähän alakulossa ja pläräilin ihania elokuvia (kiitos kaikille vinkkaajille Instagramin puolella!), mutten oikein tiennyt mistä aloittaa. Onneksi armas kälyni laittoi kuvaviestin tekeillä olevasta miniryijystä. Olin pari tuntia aiemmin miettinyt jo tuollaiselle paikankin olohuoneesta ja tsidii, kuva ja innostus tulivat kuin taikaiskusta! Laitoin tietokoneen kiinni, iskelmäradion päälle ja aloin tehdä (toki ensin lasten kangaspuut olivat hukassa, mutta nekin löysin sattumalta, kun testasin tykkäiskö vauva kölliä pinnasängyssään, ja koska tykkäsikin, satuin avaamaan juuri sen kaapin oven, jossa kangaspuut olivat, ja jota ovea en olisi muuten kyllä avannut) omaa ryijyäni. Kangaspuissa oli valmiina puoliksi tehty työ, josta purin kaiken muun paitsi hopeiset loimilangat. Sen jälkeen aloin vain hommiin, ilman yhtikäs minkäänlaista suunnitelmaa. Tajusin vasta viimeisen parin sentin aikana avata sen tietokoneen uudelleen, ja katsahtaa Pinterestistä vastaavia. Kun kello löi kolme, kömmin sänkyyn ja jätin keittiöön odottamaan aamua valmiin, söpön miniryijyni.

Seuraavaksi tahtoisinkin tietää miten loimilangat on järkevin laittaa noihin lastenkangaspuihin vai pitäiskö itellä hakata vaneriin oma pohja vai kenties joku muu systeemi... Ottaa enemmän lankoja ja kokeilla erilaisempia, hulluja tekstuureita. Ja miten tehdä päättelyt? Tai ehkä mää neulon välissä.




5. helmikuuta 2015

NIIN IHANAT VÄRIT ETTÄ

Olimme pohjoisessa käymässä pari viikkoa sitten ja oli ihan hirmukova pakkanen tuolloin. En ollut muistanutkaan miltä se tuntuu, koska Oulun pakkanen tuntuu mielestäni erille kuin Helsingin. No, pakkasesta huolimatta halusin käydä tarkistamassa paikallisen Lankamaailman, vaikka autokin piti jättää parkkiin parkkihallin ylimpään kerrokseen. Vauva alkoi itkeä kaupassa ollessamme ja äkkiä nappasin, samalla puhelimessa puhuen, nuo Maijat mukaani. Kauppareissun jälkeen unohdin langat samantien kassiini, sillä olihan tuossa tuo väliprojekti, mutta tänään kuulaassa helmikuun valossa läväytin langat esille ja ooh, ne ovat ihanat. Taidan tehdä tytölle neuletakin (koska ne aiemmat aloitukset olen purkanut) tai ainakin kokeilla, millaista olis tulossa. Ainahan voi päätyä uuteen kaulahuiviin, jos muu ei tunnu mielekkäältä, hah!